Etsimme tiiminvetäjää Neuroliiton avokuntoutusyksikköön

14.8.2020
Kategoriat: Yleinen

Neuroliitto ry:n avokuntoutusyksikkö tuottaa ja kehittää alueellisia ryhmäkuntoutuspalveluja MS-tautia ja harvinaisia neurologisia sairauksia sairastaville ja heidän läheisilleen. Toteutamme sopeutumisvalmennus- ja avomuotoisia teemakursseja eri puolilla Suomea soveltaen erilaisia kuntoutuksen malleja. Toimintamme tavoitteena on tukea kuntoutujia vahvistamalla heidän omakohtaisia kuntoutumiskeinojaan vuorovaikutuksellisesti ja asiakaslähtöisesti.

Haemme yksikköön

OSAAVAA JA MONITAITOISTA TIIMINVETÄJÄÄ,

jonka tehtävänä on toimia viisihenkisen yksikön esimiehenä ja vastata yksikön toiminnan suunnittelusta ja kehittämisestä. Lisäksi toimenkuvaan kuuluu vastuu oman alueen eli Länsi-Suomen avokuntoutuskurssien koordinoinnista. Työhön kuuluu myös kurssien ohjaus tarvittaessa eri puolilla Suomea, eli työ edellyttää matkustusvalmiutta. Kyseessä on toistaiseksi voimassa oleva työsuhde ja toimipaikka sijaitsee Tampereella tai Maskussa.

Edellytämme asiakaslähtöistä ja innovatiivista työotetta, soveltuvaa koulutusta, suomalaisen kuntoutusjärjestelmän tuntemusta, kykyä kehittämistyöhön sekä riittävää kokemusta sopeutumisvalmennusryhmien ohjaamisesta ja verkostotyöstä.

Arvostamme esimieskokemusta, aikuisiän etenevien neurologisten sairauksien hyvää tuntemusta, projektinhallintaosaamista sekä järjestökokemusta. Erityistä hyötyä on ryhmämuotoisen psykososiaalisen kuntoutuksen osaamisesta.

Kyseessä on mielenkiintoinen ja laaja-alainen tehtävä, joka tarjoaa näköalapaikan tämän päivän avokuntoutusmallien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Toivotamme sinut innolla mukaan Neuroliiton osaavaan työyhteisöön!

Lähetäthän hakemuksesi palkkatoiveineen, liitteenä CV, mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 24.8.2020. Haastattelut toteutetaan 31.8. klo 14.00 alkaen ja tarvittaessa 1.9. klo 15.00 alkaen Maskussa.

Lisätietoja antaa avokuntoutuspäällikkö Arja Toivomäki, puh. 040 180 7338, perjantaina 21.8. klo 8-16.00.

Hae työpaikkaa Neuroliiton rekrytointijärjestelmässä täällä